Himoksella, luonnetestituomareiden koulutustilaisuudessa testattiin kolme koiraa. Nyytille tarjoutui mahdollisuus testattavaksi, kun Liimataisen Riitta oli napannut yhdelle unkarilaiselle sieltä paikan. Olinhan ilmoittanut Nyytin luonnetestiin huhtikuulle jo aiemmin, mutta jalostusneuvojakurssin osuttua samalla viikonlopulle, jouduin perumaan testin. Tämä toinen mahdollisuus tulikin parhaaseen mahdolliseen saumaan. Tämä testihän ei ollut kuitenkaan 'virallinen' testi, eli sitä koskaan ei tule näkyviin esim. KoiraNetiin, mutta testi suoritettiin täysin normaaliin tapaan ja sain siitä normaalin arvion testin päättyessä. Ainostaan tarkkoja laskettuja pisteitä emme siitä saaneet, mutta helppohan ne on itsekin laskea - ja varsin selväksi se kävi ettei pistemäärät päätä huimanneet. Mutta jäi siellä jokin osio sentään plussallekin :) Mutta jos pitäisi virallista tulosta odotella, ei testi ns. läpi olisi mennyt - pelkästään luoksepäästävyyden vuoksi. Sekin täysin odotettua...

Valitettavasti en saanut mukaan ketään täysin vierasta kuvaamaan, ja kun oli omasta perheestä kuvaaja mukana, ei sitä voinut päästää lähelläkään testialuetta koska Nyyti olikin kovasti hänen peräänsä. Eli ainuttakaan kuvaa tai videonpätkää ei tuosta saatu. Varmasti monia olisi kiinnostanut ;)

Alkuhaastattelu ja tutustuminen, luoksepäästävyys meni juuri Nyytin kanssa odotetusti. Se ei koskaan itse tule tekemään tuttavuutta vieraiden ihmisten kanssa. Eipä nytkään. Ei kuitenkaan suhtautunut aggressiivisesti, mutta epäluuloisesti. Haukahteli hiukan hermostuneesti kun naistuomari kutsui sitä luokseen, kierteli n. puolentoista metrin päässä muttei mennyt luokse. Vasta kun hän meni kyykkyyn ja selin, Nyyti pyrki lähituntumaan mutta väisti taas kun nainen yritti koskea. Jäi kuitenkin aloilleen ja lopulta suostui rapsuteltavaksi ja rauhoittui. Ei näytellyt hampaitaan, selvästi vain osoitti ettei ole kivaa ja olisi parempi jos ei kosketeltaisi. Varautuneisuus näkyi myös muissa osa-alueissa. Tästä syystä luoksepäästävyydestä -1, selvästi pidättyväinen. Ei kuitenkaan aggressiivinen.

Ei tullut sekään yllätyksenä, ettei Nyytiä kiinnostaneet keppileikit sitten niin pätkääkään. Vaikka kotona se jaksaa repiä rättejä vaikka maailman tappiin, nyt sitä ei olisi voinut vähempää kiinnostaa. Tarkalleen en nyt tiedä, mitä siitä olisi annettu mutta arvelisin -2, riittämätön. Testin jälkeen kyllä lelut pöydällä kiinnostivat kovastikin... :)

Sitten siirryttiin isompiin leluihin. Kelkalla Nyyti haastoi kummajaista ihan totisesti ja reagoi siihen ihan kivasti. Se ei siitä kuitenkaan kovin toimintakykyistä tehnyt yksistään kun pimeässä huoneessa se oli ihan hukassa :) Sinne jäi istumaan oven pieleen, mistä tuli pieni häivähdys valoa. Sain niiskutella, rykiä ja kuiskailla melkoisen tarmokkaasti, mutta Nyyti istui kuin betoniin valettu. Odotti minun ilmestyvän valosta :) Kahdesti kun näyttäydyin, uskalsi se lopulta tulla luo - silloinkin äärimmäisen varovasti ja matalana. Mutta tämähän ei ollutkaan älykkyystesti :) Eli toimintakyky miinukselle niinikään, pieni.

Haalarit ja tynnyrit eivät sitä juurikaan hetkautelleet. Ihan minusta pulimaiset reaktiot, mitä ehkä hiukan koko ajan häiritsi että se pyrki Jarin luo joka oli kaukana aidan takana näkymättömissä. Hermot siis +1, hieman rauhaton. Nyyti kyllä palautui suht hyvin tilanteiden välillä, heitteli jopa pariin kertaan makuulle kun ei mitään tapahtunut. Piti kuitenkin sitä omaa touhotustaan, mikä ei tällä kertaa kuitenkaan ollut häiritsevää. Eikä paineistuksesta sille jäänyt pitkiä muistoja...

Puolustushalua Nyytillä on. Tarmokkaasti se eli hommassa mukana niin pitkään kunnes uhka tuli aivan lähietäisyydelle. Silloin petti rohkeus, ja se luikahti jalkani taakse. Tämä epävarmuus näkyi samoin kuin pidättyväisyys monessakin kohtaa, ja se on selvästi se joka ajaa Nyytin joissain tapauksissa niin ahtaalle että se käyttäytyy kuten käyttäytyy... Lähti puolustustilanteesta ihan suht ok:sti miestuomarin mukaan, mutta ei sitten kuitenkaan heti suhtautunut avoimesti tuomarin lähestymisyritykseen. Ei ollut aggressiivinen, vaan jäykkänä hiljaa, ja jonkun ajan suostuttelun jälkeen suostui kosketeltavaksi. Uskoisin puolustuksen menneen plussalle yhden verran, eli pieni.

Seinältä en tarkkaan tiedä ,mitä siellä tapahtui. Reagoi kyllä äänekkäästi. Ja kun palasin, se oli naistuomarin rapsuteltavana. Hän sanallisesti sanoi että hetkellinen jäykistyminen sillä taas oli ollut, mutta oli asettunut suht nopeasti. Terävyydestä +1, arvelisin.Temperamentista oli mainintaa useassakin kohdassa ja uskoisin sen olleen plussalla reilusti, täytyy koittaa jostain tarkistaa. Vilkkaanahan se töpsytti koko testin ajan :)

Laukauksiin Nyyti ei odotetusti reagoinut mitenkään. Toinen tuli liikkeestä, toinen paikaltaan. Kummatkin ihan ilman huomioita. Siispä laukausvarma.

Tämä testi oli siis luonnetestituomareiden koulutus samalla. Kaksi, nainen ja mies, olivat varsinaisina testaajina. Katsomossa oli n. 30 muuta tuomaria, jotka kukin täyttivät arviointilomaketta testin aikana. Olisi mukava joskus tietää, kuinka eriävät arviot kukin Nyytistä sai... Arvosteleva tuomari antoi minulle suoraan arvion sanallisesti kuten normaalistikin testistä.

Sen testi nyt kuitenkin osoitti täysin varauksetta, että Nyyti on vahvasti pidättyväinen mutta täysin käsiteltävissä kun vastapelurit ovat varmoja ja määrätietoisia. Eli loppupelissä rohkeus kuitenkin pettää Nyytiltä ennemmin kuin uhkaajalta. Mikään osa-alue ei testissä tue sitä käsitystä, että Nyyti olisi erityisen aggressiivinen. Sitä se ei osoittanut missään kohtaa.

Läpimenneeksi Nyytin testiä ei missään nimessä voi sanoa, ei kokonaispistemäärän ( arvioitu itse ) eikä miinukselle menneiden osa-alueiden, vuoksi. Luoksepäästävyyshän siis oli miinuksella. Tämä oli hyvä ajankohta testata, pentusuunnitelmien alla. Mikään testissä ilmitullut piirre ei ole sellainen, että yksikään puli tässä maassa olisi jätetty jalostuksesta ulkopuolelle sen vuoksi.

Arkuus ja aggressiivisuus oli ne asiat, jotka halusin nähdä Nyytistä ennen pentuhaaveitani. Kumpaakaan sillä ei testissä ilmennyt. Ne olisivat ne selkeät syyt, miksi jättäisin sen pennuttamatta. Se käyttäytyi kuten keskivertopuli, lukuunottamatta pidättyvyyttä. Mikä oli tiedossa, minkä kerroin jo alkuhaastattelussa. 

Varmastikaan en perinteiseen luonntestiin Nyytiä enää vie, koska tämä testi riitti minulle niiltä osin kuin halusin nähdäkin. MH luonnekuvaus tulee ehkä kyseeseen joskus myöhemmin, siinä kun koiraa seurataan ja kuvataan hiukan laveammin... Ja varsinkin, kun siitä on kovaa vauhtia tulossa virallinen luonteen testausmuoto meilläkin, ja luulen sen sopivan paimenkoiralle muutoinkin paremmin.