Talven sydän taittui, vaikka eipä taida enää kunnon tulipalopakkaset nenää kipristellä nykytalvina. Olimme tänä vuonna silti onnekkaita, Päijänne jäätyi aikaisemmin kuin edellisinä talvina ja pulit ovat saaneet nauttia lumikylvyistä jäällä. Siellä olemme sulassa sovussa pilkkimiesten kanssa kulkeneet, vaikkakin avantojen reunoille jätetyt pikkukalat ovat houkuttaneet pulit välipaloille - ja ylimääräisiä matokuureja on siispä annettu.
Ylivoimaisesti eniten virtaa riittää Drankalla. Se tekee kaiken aina täysillä. Muita vaihteita ei tähän pulityttöön ole vakiona asennettu. Peetukin jaksaa, muttei viitsi. Se on monessa kohtaa pelannut ajatuksella 'viisas pääsee vähemmällä' - seurailee sivussa että naiset pysyvät ruodussa. Dranka alkaa tulla vuoden ikään, ja yhteiselo Nyytin kanssa on sujunut ongelmitta. Tytöt ovat parhaat kaverukset, ja ainoastaan kerran ovat katsoneet kuka täällä näyttää pallojen paikat. Sekin tilanne tuli ulkoillessa jäällä, kun samaan aikaan laskin kaikki koirat irti ( kaikki kuumuvat usein startissa... ) ja jostain syystä Dranka nousi välittömästi Nyytin ylle. Drankaa tuntien se oli ehkä hiukan harkitsemattomasti osoitettu leikkiin kutsu, jonka Nyyti salamana tulkitsi haasteeksi ja sitten lumi pöllysi. Me Peetun kanssa jatkoimme matkaa, ja tulihan ne tytötkin sitten perässä kun saivat työtehtävät jaettua. Sen jälkeen on taas elämä ollut auvoisaa.
Nyytin karvat ovat kasvaneet huimaa tahtia leikkauksen jälkeen. Nyt se on oikeastaan mielettömän soma, pumi-lookissaan. Äärettömän käytännöllinen kotitrimmi, josta Nyyti vielä tykkää suuresti. Nyyti aloittaa lumien lähdettyä MEJÄ-kurssin, ja katsotaan josko siitä löytyisi Nyytille hauskaa puuhastelua, kun se selvästikään ei ole näyttelyihin mieltynyt.
Kesällä on ajankohtaista sitten Nyytin astutuskin. Olen asiaa pyörittänyt puolisen vuotta mielessäni, ja miettinyt onko edes mieltä ryhtyä koko hommaan. Koirassahan ei ole muuta vikaa kuin korvien välys. Mutta koska on varsin selväksi käynyt sekin, että sen häiriökäytös on lähes tulkoon kokonaan minun syytäni / ansiotani, niin ei tarvitse olla hyväkään tieteilijä kun voi päätellä, ettei sen luonneominaisuudet varmastikaan ole sitten periytyviä, koska ovat opittuja :)) Ja niinpä katson tämän kortin vielä, pelkästään jo senkin vuoksi että minulla on suuri halu nähdä, miten Nyytin käytös pentujen kanssa on verrattavissa viime vuotiseen pentueeseen, kun se yritti hoitaa niitä muualla - huonoin tuloksin.
Urosvalinta ei ollutkaan sitten ihan helpoimmasta päästä. Koettujen, todettujen ja havaittujen seikkojen valossa oli sittenkin lähdettävä merta edemmäs kalaan. Muutamia vaihtoehtoja oli kotomaassakin, mutta syystä tai toisesta ne oli jätettävä vielä kokeilematta. Lopulta päädyin Ruotsissa asuvaan Unkarista tuotuun urokseen, Cselekseen. Kukaanhan ei ole täydellinen, kuten ei ole Nyytikään, niinpä on uroksessakin ne puutteensa ja toiveensa. Tässä tapauksessa se on koko. Korkeutta saisi olla sentin, kaksi vähemmän mutta muilta osin se on niin kelpo, peruspuli että päädyin siihen. Tällä hetkellä kun ratkaisevinta eivät ole näyttelytulokset, vaan se että sukusiitos ei tule edes kyseeseen pienessäkään määrin ja koiran yleinen terveys ja hyvinvointi tulee olla kunnossa, sekä se, ettei se ole puhkikäytetty kotimaassaan eikä täällä. Matkaamme siis kennel Csigoraan kesällä, ja toivotaan että ei tule hukkareissu... :)
Maaliskuun alussa teimme pikaisen reissun Unkariin, pieneen Nemesapátin kylään, josta tuomisina tuli kotiin Mokka. Olimme yhden yön yli kennel Szep-Apatissa vierailulla, ja tutustuimme heidän koiriinsa. Tähän saakka molemmat Unkarilaiset kasvattajat, keneltä minulla on ollut ilo saada tuoda koiria, ovat olleet täysin odotuksieni mukaiset. Koirat ovat olleet hyvin hoidettuja, puhtaita ja terveitä ja sitä mitä on ennakkoon luvattu. Kaikki sujui siis nytkin paremmin kuin hyvin.
Mokka on elämänsä ensiviikot elänyt lähes tulkoon ulkona, tarhassa. Sen elämän suurin mullistus olikin oppia olemaan sisällä, ja kävelemään matoilla :) Kahdessa päivässä se reipastui kuitenkin upeasti, ja sulautui koiralaumaan hetkessä. Vaikka alkuun se selvästi hakeutuikin ihmisten seuraan, perääntyi se pari askelta kun siihen osoitettiin mielenkiintoa. Niinpä annoimme sen tutustua laumaamme ihan omassa rauhassaan, ja nyt kahden viikon jälkeen siitä on tullut reipas ja riiviö samalla kertaa.
Luonnollisesti paras kaveri löytyi heti Drankasta. Kaksi virtapiiriä kun yhdisti voimansa, siitähän ei hyvää seurannut ja nyt ylettömän riekkumisen vuoksi Dranka ontuu. Toivottavasti kyseessä on vain lihasrevähdys, joka menee ohi itsekseen, ja kipulääkityksellä. Molemmat kakarat ovat sisäistäneet tontin rajat talven aikana hyvin, ja vahtivat talon kulmalla kadun tapahtumia. Aitatarpeet ovat kuitenkin tilauksessa, jotta aikuisetkin voivat kesällä olla enemmän vapaasti pihalla, ilman että aina on jonkun oltava vahdissa.
Dranka on ollut kiltti ja kuuliainen, vaikkakin varsin eläväinen ja vauhdikas pentu. Mokka on nostanut vanhat muistot pintaan jo kahdessa viikossa siitä, kun Peetu oli pieni :) Mokka tekee pahojaan kaiken hereilläoloajan, ja epäilen että myös nukkuessaan, koska aamuisinkin koko huusholli on paloina. Rauhassa eivät saa olla verhot, kukat eikä matotkaan... Kunpa hampaat putoaisivat pian, ja jos eivät, niin ne otetaan - ja toivotaan ettei uusia kasva tilalle :)
Kesän mejä-suunnitelmien lisäksi käymme ehkä parissa näyttelyssä. Peetu tekee vielä yhden ulkomaan matkan uudella otsatukallaan, kenties Dranka ja Hippi käväisevät jossain lähinäyttelyissä. Eipä noilla kiire ole, Hippi varsinkin saa kasvaa ja kehittyä rauhassa. Hipin turkki on kuulemma alkanut nyöriintyä ja sen tiimoilta tapaammekin heti kun Hippi on yskänsä potenut. Me täällä maalla ja metsässä olemme säästyneet kaikilta ikäviltä tartunnoilta, mutta Hippihän asuukin Jkl:n lähes keskustassa ja tapaa paljon koiraystäviä ja liikkuu paljon, joten ei ole lainkaan ihme että nyt nenu vuotaa :) Drankan karva tuntuu menevän omalla painollaan eteenpäin, ei ole tarvinnut juuri puuttua muualle kuin hännän juureen ja massun alle. Ohutta narua tuntuisi tulevan, kuten myös Nyytillä karvan leikkaamisen jälkeen. Sitä olen suuresti hämmästellytkin. Ennenhän Nyytillä oli paksut ja vahvat melkein laattamaiset narut, ja turkki oli mielettömän työläs avattava kakarana, nyt narut alkavat tulla itsestään ja aivan ohuina!
Näillä mennään siis kohti kesää.
