Nyt kun alkujärkytyksestä on selvitty, elämä pentulaatikossa on asettunut omiin uomiinsa. Nyytin ja pentujen eloa seuraillessa aika vierii huomaamatta, ja pennut kasvavat kohisten. Alkujärkytys tässä tapauksessa tarkoittaa lähinnä sitä, että olin hyvin huolissani siitä, riittääkö maito näinkin suurelle joukolle vai tarvitseeko minun aloittaa lisäruokinta. Vuorokauden iässä kaikki, paitsi pienin selviytyjä, olivat saaneet painoa sen verran etten vielä alkanut antaa lisäruokaa. Toisena vuorokautena maito Nyytillä laskeutui lopullisesti, ja sitten alkoi pallukat kasvaa :) Maitoa riittää yllinkyllin, ja 5 vuorokauden iässä suurimmat ovat jo melkein tuplanneet painonsa ja pienimmätkin tytöt kurovat hurjaa vauhtia eroa sisaruksiinsa kiinni.

Pienin tyttö on Nyytin silmäterä. Se saa vieläkin ylimääräistä huomiota, vaikka onkin osoittanut jo nyt mieletöntä sitkeyttä ja kipakkuutta. Sen pientä kokoa ryhdittää mieletön ego :) Pikku-likka nukkuu AINA äipän etutassujen välissä.

Kolmantena päivänä synnytyksestä Nyyti alkoi ajoittain itse tulla pois pentujen luota, ja katseli katrastaan pentulaatikon toisesta osasta, matalan väliseinän takaa. Pienikin inahdus saa sen kuitenkin menemään lastensa luo, ja se hoitaa ne perusteellisesti ja erittäin hyvin. Omasta perheestä kaikki saavat tulla pentujen luo, eikä Nyyti hätäänny tai millään tavoin osoita etteikö pitäisi siitä. Vieraita emme ole vielä halunneet päästää lainkaan katsomaan pentuja, koska haluan nyt kaikin tavoin tukea Nyytiä onnistuneeseen elämään pentujen kanssa. Juteltuani vuoden aikana useiden koirien käyttäytymistä tutkineiden ihmisten kanssa, sain vahvistuksen sille että jos saisin järjestettyä Nyytille turvalliset, rauhalliset ja oikeanlaiset olosuhteet pennutukseen, kaikki tulisi menemään hyvin. Ja näin on tähän mennessä käynyt. Se käyttäytyy ja hoitaa pentunsa kuten kuka tahansa äitikoira. Enkä usko, että sillä olisi mitään syytä enää muuttaa tapaansa, kun se saa elää normaalisti kotona ja hoitaa pentunsa omassa tahdissaan, ilman että se on eristetty normaalista elämästä ja tutuista ihmisistä. Ja ennen kaikkea, että se pääsee poistumaan pentulaatikosta silloin kun se haluaa. Kertaakaan se ei ole jäänyt sinne palaamatta, jos pienikin pihahdus on kuulunut :) 

Puolet pentusista on äitinsä tavoin hyvin voimakasrakenteisia. Suurin narttu on äitinsä kopio. Kaksi pienempää tyttöä ovat hivenen kevysempiä, mutta ihan mukavanoloisia silti. Pojat ovat hyvin tasaisia, pari niistä suurempaa ja vahvempaa. Yksi tällä hetkellä rungoltaan ehkä hiukan liiankin lyhyt. Päät kaikilla suht ok, pari enemmän isänsä tyyppistä kuontaloa mutta tässä vaiheessa ihan kelvollisia nekin meille :) Isäkoiran ainut kohta jossa olisi hivenen ollut toivomista, oli juuri kuono-osa. Se ei tosin tässä vaiheessa ole enää millään tavoin oleellinen asia, kun tärkeintä minulle on että pennut ovat tässä vaiheessa kaikki terveitä, häntämutkattomia ja eläväisiä. Muistuttavat riittävästi pulin pentuja =) Ja että Nyytillä menee hyvin!

Pikkuinen selviytyjä ^  Siihen muodostui ekana iltana ja yönä erityinen side kun pitelin sitä hengissä. Erottuuhan se vieläkin joukosta pienempänä mutta pippurisena. Siitä saa oma perhe melkoisen tärpäntikkelin sitten ajallaan :)

^ Porukan pitkäkarvaisin kaveri. Sillä on ihan mielettömän vahva ja pitkä karva ... ja hillittömän pientä kikkaraa, melkein kuin krimiturkki :)

Pennuista on täysin mahdoton saada minkäänlaisia valokuvia. Napsin niistä kuvia laatikossa milloin mistäkin kantista, enkä juuri nostele niitä pois vielä. Harvoin nuo kuvat kovin edustavia on, mutta on niissä sitä fiilistä mikä täällä vallitsee :) Makaan n. 12 tuntia vuorokaudessa Nyytin kanssa laatikossa ja ihastellaan yhdessä mukuloita. Toivottavasti täällä piipahtaa jossain vaiheessa joku hivenen taitavampi kuvaajakin... :)